Bloggaaminen on ammattimaistunut suuren harppauksen muutamassa vuodessa. Suomesta löytyy bloggaajia, jotka ovat yhteiskunnallisia vaikuttajia, kuluttaja-aktiiveja, johtamisen ammattilaisia ja tyyli- ja muotiguruja. Erityisesti muoti- ja tyylibloggaajat ovat kiinnostava markkinoinnin ja viestinnän vaikuttajaryhmä, sillä he ovat lukijoiden arvostamia trendsettereitä, joiden mielipiteitä kuunnellaan tarkasti. Suosituimmilla on jo useita kymmeniä tuhansia viikkolukijoita.
Me Hill & Knowltonilla pidimme viime viikon keskiviikkona oman bloggaajapaneelin, jossa puhujina oli viisi Suomessa hyvin tunnettua bloggaajaa.
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen kantilta kuulimme, miten nämä uuden median vaikuttajat hyödyntävät esimerkiksi joukkoälyä. Ympäristöaiheista bloggaava Leo Stranius – Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa (http://leostranius.fi/) kehittelee usein ajatuksiaan avoimesti muiden kanssa keskustellen Facebookissa ja kokoaa yhteenvetonsa sitten blogitekstiksi. Mm. kuluttaja-aiheista kirjoittava Mari Koistinen – Mari Koo (http://www.marikoistinen.fi/), nostaa puolestaan mieluusti julkisuuteen muiden antamia esimerkkejä ja mielipiteitä, pyörittää siis tavallaan omaa minimediaa.
Henkilöstohallinnan asiantuntija Terhi Aho Terhi Aho SoMe – rekrytointi ja työnantajakuva (http://terhiaho.posterous.com/)puolestaan herätti meidät kaikki miettimään, miten asiantuntijat brändäävät itseään bloginsa kautta, tekivätpä he sitä työnantajansa puolesta tai eivät.
Blogeja osataan tänä päivänä jo hyödyntää kaupallisesti. Suosituimmille muotibloggaajille tulvii nykyisin yhteydenottoja brändeiltä, jotka tarjoavat tuotteitaan testattavaksi. Paneelissa puhuneet Stella Harasek (http://www.olivialehti.fi/Tyyli/Tyyliblogi/tabid/66/Default.aspx) ja Jenni (http://pupulandia.indiedays.com/) kertoivat, että heille saatetaan lähettää esimerkiksi niin paljon shampoolaatuja, että niiden kaikkien testaaminen arkikäytössä on täysin mahdotonta.
Yhteydenottojen määrä ei ole mikään ihme. Bloggaajat nimittäin lupaavatkin suositella tuotteita, jos ne istuvat heidän tyyliinsä ja aidosti vakuuttavat ominaisuuksillaan. Hyvä uutinen brändeille siis!
Raha ei vaihda omistajaa Suomen pienissä blogipiireissä, ainakaan vielä. Bloggaajille tarjotaan harvoin, jos koskaan rahaa palkkiona tuotteista tai palveluista kirjoittamisesta. Kaikki panelistit korostivat myös bloggaamisen etiikkaa ja läpinäkyvyyden merkitystä; jos kirjoitettavasta tuotteesta on saatu ilmaisnäyte, siitä myös kerrotaan lukijoille. Esille nousivat jopa bloggaamisen eettiset säännöt, jotka ainakin IndieDays on linjannut kirjoittajilleen.
Viestinnän ammattilaiset! Nyt kun blogit ovat tulleet perinteisen median rinnalle jäädäkseen, kunnioittakaa tätä ammattiryhmää siinä missä muitakin tärkeitä vaikuttajaryhmiä. Yhteistyön pelisäännöt alkavat jo vähitellen vakiintua.
Blogipaneelin tunnelmia Flickrissa: http://bit.ly/cf4Ozw
PS. MariKoo kirjoitti paneelimme innoittamana hyvän yhteenvedon suomalaisen bloggaamisen historiasta: http://www.marikoistinen.fi/2010/10/20/bloginostalgiaa-blogipaneelin-jalkitunnelmissa/comment-page-1/#comment-3021