Hill+Knowlton Strategies

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä ulottaa turvaavat lonkeronsa internetin ihmeelliseen maailmaan. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on hiljattain todennut, että työntekijää koskevan tiedon haku eri internetin lähteistä on laitonta, mikäli näin hankitun tiedon perusteella palkataan tai jätetään palkkaamatta työntekijöitä.

Kuitenkin yhä useampi suomalainen – myös työntekijä ja -antaja – bloggaa, wikittää, lataa kuviaan Flickriin ja facebookkaa. Samaan aikaan yritykset ja organisaatiot pohtivat sosiaalisen median suunnitelmaansa. Ollako vai eikö olla? Vai ollaanko jo: väkisin, tahtomatta, jatkuvasti ja joka päivä.

Pysähdyin hiljattain pohtimaan sosiaalisten medioiden sekä työnhakijan ja työnantajien välisen tiedonsiirron häilyvää leikkauspintaa. Olin palkkaamassa perheellemme lastenhoitajaa.

Onneksi olin lukenut aamuisen reijoaarnioni ja katselin verkkoa vain hupiluonteisesti. En voinut välttyä ajatukselta, miten moni työnantaja todellakin ohjeistuksen mukaan JÄTTÄÄ googlettamatta vähintään valituksi tulevan työntekijän. Niin paljon enemmän tai vähemmän hakijan arvioinnin kannalta olennaisia asioita ihmiset itsestään verkkoon suoltavat. ”Taas krapulassa duunissa, takana 3h unta.” ”Tänään vedin ihan kunnon päiväkännit kun pomo oli poissa.”

Olisi hurskastelua väittää, ettei verkon ja sosiaalisten medioiden sisällöllä olisi jonkinlaista vaikutusta työnhaun prosessiin. Ainakin uutiset vahvistavat tämän: profiileja katsellaan paljon. Myös erilaisten sosiaalisen median hyötykäytön oppaiden määrä on melkoinen: toinen ohjeistaa työnhakijoita muistilistoilla, toinen suosittaa rajaamaan henkilökohtaisia SoMe-profiileja.

En hyökkää lakia vastaan, mutta ihmettelen ääneen sitä, mikseivät samat säännöt vastuullisesta toiminnasta, viestinnästä ja niiden pohjalta rakentuvasta maineesta voisi koskea sekä organisaatioita että tavallisia ihmisiä.

Jos vaadimme yrityksiltä ja organisaatioilta tekojensa vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä etenkin verkossa, niin miksi emme olisi itsekin työnhakijana valmiita allekirjoittamaan samat säännöt? Ja vastaamaan samalla siitä, että viestintämme olisi vähintäänkin lähipiirimme ja puolijulkisen tarkastelun kestävää ainakin siltä osin, kun siitä itse haluamme julkista tehdä. Eihän kovin moni meistä haluaisi maanantaiaamuna klo 9 riekkua puolipukeisena humalassa Stockmannin kellon alla. Miksi vastaavan julkisen toiminnan pitäisi olla verkossa hyväksyttävämpää?

Ja niille, jotka suunnittelevat Mashablen sinänsä oivallisten vinkkien mukaista itsensä brändäystä sosiaalisessa mediassa, muistuttaisin mieliin markkinointiviestinnän perussäännön. Menestyksekäs brändi on perustettava aina kestäville tosiasioille. Paasikiveä vapaasti lainaten: kaiken viisauden – ja menestyksekkään viestinnän – alku on tosiasiain tunnustaminen.

Siis: tunne tuotteesi, itsesi ja toimi vastuullisesti. Verkossakin.