Jan
2011
Mistä on hyvät sijoittajasuhdejohtajat tehty?
Ainakin avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä, aktiivisesta viestinnästä, tavoitettavuudesta, pätevyydestä sekä proaktiivisesta yhteydenpidosta analyytikoihin ja sijoittajiin. Tällaisia tuloksia on saatu Hill & Knowltonin analyytikko- ja sijoittajatutkimuksista sekä analyysiyhtiö Regin marraskuussa julkistamasta IR Nordic Markets –tutkimuksesta.
Sijoittajasuhdejohtajalla on monta erilaista roolia. Hän toimii tilanteesta riippuen yhtiönsä päästrategina, viestintävastaavana, markkinoijana, brändin vartijana, osakeanalyytikkona ja matkatoimistovirkailijana. Tehtävä ei ole helppo, sillä sijoittajasuhdejohtajan täytyy paitsi osata yhtiön taloudellinen informaatio etu- ja takaperin, olla myös viestinnän moniosaaja ja luottamusta herättävä esiintyjä.
Diplomatian taidoistakaan ei ole haittaa, sillä sijoittajasuhdejohtaja joutuu suodattamaan analyytikoilta ja sijoittajilta saadun, pahimmillaan musertavan palautteen toimitus- tai talousjohtajalle. Jos yhtiön ennusteet osoittautuvat katteettomiksi lupauksiksi ja osinkotuotto sukeltaa, eivät sijoittajat ujostele antaa palautetta yhtiön ylimmän johdon suorituksesta.
Ei riitä, että sijoittajasuhdejohtaja on hyvin verkostoitunut yhtiönsä ulkopuolella ja tuntee yhtiötään seuraavat analyytikot ja sijoittajat etunimeltä. Vähintään yhtä tärkeää on, että hänen kontaktipintansa on mahdollisimman laaja myös oman talon sisällä. Kärsivällisyyttäkin tarvitaan, sillä sama viesti pitää jaksaa toistaa analyytikko- ja sijoittajatapaamisissa kerta toisensa jälkeen.
Regin tutkimuksessa palkittu Finnairin sijoittajasuhdejohtaja Taneli Hassinen kiteytti palkintoa vastaanottaessaan yhtiönsä IR-periaatteet toteamalla: ”Olemme halunneet kertoa niin hyvistä kuin vaikeistakin asioista. Lisäksi olen aina pyrkinyt olemaan analyytikoiden ja sijoittajien tavoitettavissa”. Hyvin sanottu. On hyvä muistaa, että vaikka vaatimukset sijoittajasuhdejohtajalle ovat moninaiset, pääsee proaktiivisuudella ja rehellisyydellä jo pitkälle.
Add a comment